Uuden opsin työstäminen on monessa kunnassa ja koulussa jo hyvässä vauhdissa. Paljon on puhetta ollut koulun ja opetuksen muuttamisesta. Ja kaikki varmaan ovat yhtä mieltä, että lisärahoitusta muutoksen tekemiseen on turha odottaa. Jos muutosta halutaan aidosti, pitää rakenteita miettiä uudelleen. Jotain uutta tilalle, jotain vanhaa pois.
Yksi oleellinen kysymys ainekohtaisten sisältöjen rakentamisessa on, tarjotaanko oppilaille oppitunneilla yksilöllistä opetusta vai ei. Nykyisen opsin ajattelen olevan valtava tietopaketti, josta kaikki oppilaat eivät millään selviä. Onnistumisen elämyksiä ja syväoppimista tapahtuu vähän. Valtavan tietosisällön kanssa opettajalla ei oikein ole muuta vaihtoehtoa, kuin toimia junan veturinkuljettajana ja vetää perässään oppilasvaunuja. Kiskoilta on vaikea poiketa. Oppilaiden on yritettävä pysyä vauhdin mukana, vaikka joillekin ikkunan maisemat ovat jo tylsistyttävän tuttuja, kun taas jotkut oppilaat haluaisivat pysähtyä tutkimaan mielenkiintoista maisemaa tai muuten heillä on tarvetta viettää asemalla enemmän aikaa.
Raiteita ja junia ei kannattane poistaa kokonaan. Entä, jos kuitenkin lyhennetään pääraidetta? Karsitaan kaikille pakollisia oppisisältöjä ja rakennetaan lisää valinnaisia sivuraiteita. Tehdään verkostosta sellainen, että vaihteenhoitajana voi toimia matkustaja itse. Ja opettajalle väline, jolla voi tutkan tavoin tutkia, missä junan vaunut kulkevat ja kutsua vaunut yhteisille asemille tarvittaessa. Vaunussa ei tarvitse olla yksin, vaan vaunuun voi ottaa mukaan kavereita. Normaalista raideliikenteestä poiketen suositaan vaunujen "törmäyksiä". Törmätessä oppilaat voivat vaihtaa ajatuksia oppimistaan asioista tai muuten kiireettömästi keskustella, ihan vaikkapa kouluun liittymättömistä asioista.
OPSin sijasta tehdäänkin yleinen HOPS, josta oppilas rakentaa omaa oppimisreittiään itse, opettajan ohjauksella toki tarvittaessa.
Jos nyt yritämme miettiä tulevaan opetussuunnitelmaan, millaisia tietoja vuonna 2016 koulunsa aloittava oppilas tarvitsee aikuisiässään ja vaikkapa työelämässään, melko varmasti teemme HUPSia. Itse aloitin koulun 80-luvun alussa. Ja siitä ajasta on maailma muuttunut. Ennustaminen on lähes mahdotonta.
Oman identiteetin rakentamisen, yhteisön osana toimimisen, oppimaan oppimisen, ja monilukutaidon taitoja yhdistettynä uteliaisuuteen kuitenkin varmasti tarvitsemme. Jos yksilöllinen oppiminen tapahtuu osana ympärillä olevaa ryhmää, edellä esitetyt taidot vahvistuvat. Jos kyseiset taidot ja perusraiteen oppisisällöt ovat hallussa, tarjoaa peruskoulu hyvän alustan lapselle rakentaa omaa yksilöllistä aikuisuuttaan.
Muutos tarvitsee opettajuuden muuttumista, paljon uudentyyppistä materiaalia ja mahdollisesti tekniikkaa ja erityisesti alkuvaiheessa paljon suunnittelua. Tarvitaan kokeiluja, epäonnistumisia, onnistumisia, hyvien käytänteiden jakamista, epäonnistuneiden käytäntöjen jakamista, joustavuutta opettajilta, johdolta, päättäjiltä, oppilailta, vanhemmilta.
Opetukseen tarvitaan uutta designia. Arkkitehtejä, jotka osaavat miettiä niin rakenteita kuin koulun arkityön sujumista. Uusi design tarkoittaa vääjäämättä, että on osattava myös luopua jostakin, osa saattaa tehdä myös kipeää. Esimerkiksi erityisopetuksen resurssia tulee miettiä uudelleen, jos opetus normaalissa luokassa on jo yksilöllistä.
Tuleva HOPS2016 parhaimmillaan voi olla alkusysäys muutokselle. Varsinainen työ alkaa vasta sen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti