Pedagogiikka vs tekniikka edellä? Digiloikka?

Ensiksi lukijalle tiedoksi, että nämä blogitekstit ovat minun mielipiteitä. Maailma on kovin monimutkainen ja absoluuttisia totuuksia on harvoin asioihin olemassa.

"On vain mielipiteitä, joista jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. "

En siis yritäkään esittää absoluuttista totuutta, vaan saada teidät lukijat fundeeraamaan asioita.

Pedagogiikka edellä?

Olen usein itse käyttänyt lausetta kouluttaessani opettajia ja jutellessani digitaalisuuden lisäämisestä opetuksessa yhdessä johdon kanssa. Samaa näkee usein myös erilaisissa koulun kehittämistä käsittelevissä foorumeissa. Mitä tuo lause sitten oikein pitää sisällään? Olen itse tullut siihen tulokseen, että se aivan liian iso ylätason käsite, joka ei oikeastaan kerro yhtään mitään tai toisaalta kertoo kaiken. Yritän nykyisin välttää käyttämästä kyseistä lausetta. Jälkeenpäin itseäni analysoiden olen käyttänyt lausetta niissä kohdin, jossa en ole pystynyt vastaamaan yksityiskohtaisesti kysymyksiin, millä tavalla esimerkiksi tietotekniikka parantaa opettamista tai oppimista. Vaikeisiin kysymyksiin on ollut helppo todeta, että tekniikkaa otetaan käyttöön pedagogiikka edellä. Lauseen avulla tekniikan soveltaminen opetukseen jätetään yksittäisten opettajien vastuulle.

Seuraavaksi fundeerasin, mitä pedagogiikka tarkoittaa. Ajattelen, että se on summa kaikista ratkaisuista, joita opettaja arjessaan tekee. Ratkaisut sisältävät isoja valintoja, kuten arvioinnin painotukset, materiaalin valinnan, yksilöinnin menetelmät, opettajajohtoisen opetuksen määrän jne jne. Mutta se sisältää myös ihan pieniä arjen valintoja päivittäisessä oppilaiden kohtaamisessa.

Ja tästä aasinsillasta fundeeraamaan vastakkain asettelua termeille pedagogiikka edellä vs tekniikka edellä. Ensinnäkin opettajat suunnittelevat aina opetuksen, joten he joka tapauksessa ajattelevat asioita pedagogiikka edellä, on kyse tekniikan hyödyntämisestä tai ei. Toisaalta teknologiset valinnat (laitteet tai sovellukset) valitaan usein ennen kuin yksittäinen opettaja on edes ehtinyt aloittaa omaa pedagogista suunnittelua. Hankalaksi asian kunnissa ja kouluissa tekee se, että teknologisia valintoja tekee yleensä pieni joukko opetuksen henkilökunnasta ja päätöksiin vaikutta usein tietohallinto. Valintoja voivat olla esimerkiksi laite-ekosysteemi (Apple, Android, Linux, Microsoft), pilvipalvelu (o365 tai Gafe) ja sähköinen oppimisympäristö (Moodle, Peda.net, Opentunti). Hankalaksi valinnan tekee se, että jo pelkästään laitteen valinta asettaa rajoituksia yksittäisen opettajan pedagogisille mahdollisuuksille. Laitteet ovat osa jotakin ekosysteemiä, joka toimii parhaiten oman ekosysteemin sovellusten kanssa. Näin toimii mm. Applen, Android ja Microsoft. Toisissa valinnoissa on enemmän rajoituksia kuin toisissa, ottamatta sen enempää kantaa minkään paremmuuteen. Tästä väkisinkin seuraa se, että valinnat ohjaavat opettajien pedagogista ratkaisuja ja ratkaisut eivät sovi kaikille.
Summa summarum

"Teknologiavalinnat ovat aina pedagogisia valintoja."

Pedagogiikkaa ja teknologiaa ei voi erotella toisistaan. Teknologian käytössä mennään joka tapauksessa yhtä matkaa pedagogiikan käytäntöjen kanssa.

Opettajalle aito pedagoginen vapaus

Edellä tuli ilmi, että teknologian valinnat ohjaavat pedagogiikkaa. Ja valintoja joudutaan tekemään pienessä ryhmässä. Miten voidaan taata opettajille pedagoginen vapaus?

Oma ajatteluni ja ideologiani omassa kunnassa perustuu siihen, että opetuksen tietohallinnon tukee opettajia, ei valitse heidän puolestaan.

"Tietohallinnon tehtävä on tukea erilaisia ekosysteemejä ja luoda palvelusalkku, josta loppukäyttäjä voi valita palvelunsa ilman hallinnollista byrokratiaa."

Loppukäyttäjän kannalta se tarkoittaa sitä, että kunta antaa kouluille vapauden valita oman laite-ekosysteemin ja koulu voi halutessaan jättää valinnan jopa yksittäisille opettajille. Laite-ekosysteemit pitää olla keskitetyn ylläpidon piirissä siten, että se helpottaa loppukäyttäjää, eikä rajoita käyttöä.

Sovellusten valinta pitää aina jättää loppukäyttäjälle, opettajan niin halutessaan myös oppilaalle. Se voi esimerkiksi projektityössä olla vaikkapa perinteinen kynä ja paperi. Tietohallinnon pitää taipua myös siihen, että koulu on hyvin dynaaminen sovellusten suhteen palvelusalkussa. Palvelusalkun pitää siis elää ajassa ja sovelluksen sitä tukiessa, pitää niihin päästä käyttäjän omalla tunnuksella. Integrointityötä sovellusten ja kunnan infran välillä siis tulee väkisinkin paljon.

Onneksi Suomessa tunnusten integrointiin sovellusten suhteen on tullut helpotusta. Käykää tutustumassa valtion Mpass- hankkeeseen, http://www.mpass.fi . Se on myös sovelluksia tekevien yritysten etu. 

"Suosittelen yhdistämään koulun tunnuksen mahdollisimman nopeasti Mpassiin."

Toki yhdessä pitää sopia ja ymmärtää budjettiin liittyvät raamit ja pysyä niiden rajoissa. Tästä aasinsillasta päästään fundeeraamaan seuraavia

1. Kannattaako kaikkien Suomen kuntien järjestää koulun tietohallintoa itse? 
2. Onko kunnassa riittävästi resurssia toteuttaa pedagoginen vapaus?
3. Onko kunnissa riittävästi osaamista toteuttaa pedagoginen vapaus?

Oma vastaukseni kaikkiin on ei. 

"Ajan myötä kuntaan on syntynyt tarve kokonaisarkkitehtuurille."

IT-infran (laitteet, verkot, tunnus- ja pääsynhallinta) suhteen Suomessa tehdään valtavasti päällekkäistä työtä. Koulut ovat tietohallinnon kautta katsottuna hyvin identtisiä. Suomen kunnat ja kaupungit ovat verrattain pieniä ja kehitysrahaa on vähän. Suomen mittakaavassa isommatkaan eivät pysty tukemaan monia laite-ekosysteemejä tai isoa dynaamista palvelusalkkua sovelluksiin. Enkä missään nimessä syytä kunnan työntekijöitä tai johtoa siitä, että osaamista ei riittävästi ole. Sitä ei voi itsestään syntyä. Kyse on enemmän kansallista rakenteista kuin yksittäisten ihmisten osaamisesta. Ja todettakoon vielä, että asian voi ratkaista ilman kuntaliitoksia.

Digiloikka - mitä se tarkoittaa?

Kaikki ovat kyllästymiseen asti kuulleet digiloikka sanasta. Minulle sana tuo mieleen yhden loikan, jonka Suomi ottaa ja jonka jälkeen meillä on asiat hyvin digin suhteen? Hieno ajatus, mutta tuskin voi auttaa meitä eteenpäin. Enemmänkin minusta tarvittaisiin digiloikkimista, moniin eri suuntiin. Ja muutetaas vielä termi kehitysloikkimiseen, jossa on yhdistetty digiloikkiminen ja pedaloikkiminen.

Mitäs loikkiminen sitten vaatii? No ensin pitäisi rakentaa loikkakenttä, jossa voi loikkia moneen suuntaan. Kenttä pitää olla sellainen, että välillä voi myös kellahtaa loukkaamatta itseään ja lähellä pitää olla tukijoita, jotka auttavat ylös loikkimaan uudelleen.

Nyt siis pitäisi juhlapuheista päästä haalarihommiin ja aloittaa yhteisen kentän rakentaminen. Kunnat eivät yhdessä kenttää tee, vaan tässä tarvitaan valtion ohjausta käyttäen arjessa olevien ammattitaitoa apuna. Tällä hetkellä omia pieniä loikkimiskenttiä rakennetaan pitkin maakuntia hankerahojen turvin.

Suomeksi toiveeni siis valtion suuntaan.

PING OKM/OPH/Valtori/Kuntaliitto/KaPa-ryhmä. Ohjatkaa prosessia, jonka kautta Suomeen luodaan joko yksi tai yhtenäinen koulun tietohallinto, joka tukee monia erilaisia laite-ekosysteemejä sekä tarjoaa kattavan ja dynaamisen palvelusalkun loppukäyttäjille

Ilman yhtenäistä pelikenttää pelkään, että valtion kärkihanke tutoropettajista valuu hukkaan. Jos ajatellaan, että tutorhanke menisi hyvin maaliin ja tutorien avulla opettajat oppisivat tekemään erilaisia loikkia, olisi loikkiminen vaikeaa huonojen loikka-alustojen takia. Huonolla alustalla loikkiminen on turhauttavaa sekä tutoreille että opettajille. Pienessä mittakaavassa olen jo törmännyt vastaaviin kokemuksiin.

Yhtenäisen ympäristö mahdollistaisi myös huomattavan paljon tehokkaamman digitalisaation opetuksessa. Digitalisaatio ei nimittäin vielä ole edes alkanut. Tällä hetkellä vasta siirrymme kohti digitaalista toimintaympäristöä.