lauantai 5. tammikuuta 2013

Opettajien koulutusta

Yleisesti tiedostettu ongelmahan on, että maailma on ympärillä muuttunut, opetusmenetelmät eivät. Olen istunut viime vuonna useissa tilaisuuksissa, jossa on ollut satoja / tuhansia opetusalan ammattilaisia todentamassa tilannetta.

Miksi muutos  tarvitaan?

Lyhyesti vielä oma näkemykseni tilanteesta, hypätkää yli, jos tämä jo kyllästyttää
  • Muutos on tapahtunut viimeisten kymmenen vuoden aikana, jolloin internetyhteydet ovat jokaisen käyttäjän saavutettavissa.
  • Viimeisen 2 vuoden aikana vielä laitteet ovat kehittyneet siten, että tieto oikeasti voidaan tuoda luokkahuoneeseen.
  • Muutos tarkoittaa sitä, että opettaja ei enää ole välttämättä ainoa keino saada tietoa
  • "Luettele Suomen presidentit aikajärjestyksessä" tyyppinen vihkoon kirjoitettu tieto / oppilaan  harjoitus ei välttämättä ole enää mielekäs oppimisen kannalta -->siksi tarvitaan muutos
  • Tiedon hakeminen, tiedon yhdistäminen, isompien kokonaisuuksien hahmottaminen, yhteistyö, luovuus ovat taitoja, joita tulisi korostaa
  • Tvt voi varmasti auttaa, mutta yksinään ilman ideoita se ei ole ratkaisu
  • Muutoksessa ei ole kyse opettajien TVT välineiden hallinnasta, vaan oppilaan TVT käytöstä oppimisen apuna. Opettajan olisi kuitenkin hyvä tietää, miten oppilas voi TVT:tä hyödyntää, jotta opetuksen voi suunnitella paremmaksi -->tähän tarvitaan koulutusta

Opettajien TVT koulutuksen ongelmia / kysymyksiä?

  • koulutusmäärärahat ovat pienet, sijaiskustannukset ovat suuret
  • opettajien taitotasoerot ovat suuret
  • "ulkopuolisia" koulutuksia on paljon, mutta vaativat usein sijaisjärjestelyjä -->myös oppilaat kärsivät ja se kuormittaa myös koulutukseen lähtijää
  • TVT koulutus on painottunut perinteisesti välineiden koulutukseen, ei niinkään siihen, miten TVT:tä käytetään oppimisen tukena -->melko harva koulutus on suunnattu nimenomaisen opettajan omaan työhön, ongelma erityisesti aineopettajilla
  • koulutus saattaa innostaa, mutta sen anti ei siirry perusrutiineihin -->koultuksen jälkeen ei välttämättä löydy vertaistukea syntyvillä uusille ideoille
  • Ehkä perusvälineiden (mm. office) koulutusta ei enää kannata järjestää, ainakaan yhteisinä massatilaisuuksina.
  • TVT koulutusta ei saa erottaa opetuksen kehittämisestä

Olisiko tässä mallia?

  • opettajille, joilla TVT:n perustaidotkin ovat hukassa, voivat halutessaan pyyttää apua oppilailta -->tätä kokeillaan jo Ruskolla, muutamia "oppilasope" varauksia on jo tehty. Oppilaat ovat yläkoulunvalinnaisen tietotekniikan oppilaita ja heitä voi varata kyseisten tuntien ajaksi.
  • TVT:n perusasioista kootaan videopankki -->näin opet voivat kouluttautua itselleen sopivalla ajalla -->myös tämä alkaa olla Ruskolla valmiina
  • Hajautetaan 1 veso -->tätä olen ehdottanut, katsotaan, miten käy
    • 6*1 tunti
    • opet muodostavat 2-6 hengen ryhmiä (esim aineryhmittäin) -->ryhmä voi sopia itse sopivan ajan, kunhan se ei ole oppitunneilla
    • ryhmä voi käyttää hyväksi edellä esitettyjä videoita
    • ryhmän idea on vertaistuki -->koulutus ei pelkästään ole välineiden kouluttatumista, vaan ryhmä pohtii samalla TVT:n käyttöä opetuksessa
    • koulutukset pitää kirjata -->avuksi mm. kehityskeskusteluihin
  • "ulkopuolisiin" koulutuksiin harvemmin, koulutksen sisältö saisi olla koko kuntaa koskevien uusien ajatusten hakemista

2 kommenttia:

  1. Hmm... En oikein tiedä, onko järkevää tehdä kovin kiinnitettyjä ratkaisuja tähän ilmiöön, sillä se muuttuu niin nopeasti. Lähinnä viittaan tuohon videopankkiin; se saattaisi olla käytön kannalta jatkuvasti vanhentunut, paitsi jos mukaan todella saataisiin hyvin paljon kouluja ja sisältöä tuotettua säännöllisesti kaikkien hyödyksi.

    Toisaalta, sama meno ei todellakaan voi jatkua kun tähän asti; resurssien ohjaamista tarvitaan.

    ---

    Twitter-profiilini on @Riku_Jarvinen, sieltä löytyy mm. suht pitkä seuraajalista suomalaisista koulutusalan ammattilaisista ja opetukseen liittyviä uutisia.

    VastaaPoista
  2. LOISTAVA idea tuo oppilastuutorien "hyödyntäminen" ja voimaannuttaminen! Myös videopankki ja hajautettu veso kuulostavat herkullisilta :)

    Kuuma-kunnissa on meneillään TVT:n opetuskäytön kehittämishanke (KUUMA TVT), jossa kehitämme omillamme ja yhdessä Palmenian kanssa ns. lähikoulutusmallia. Tällöin oman ja/tai naapurikuntien vertaisopettajista koottu tuutoritiimi saapuu kouluun ohjaamaan opettajia ja oppilaita TVT:n opetuskäytön hyödyntämisessä koulupäivän aikana (ei sijaiskuluja). Tavoitteenamme on innostaa opettajia konkreettisten oppimisprojektien kautta uusien työskentelymenetelmien, välineidenkin käyttöön ja saada aikaan lisää yhteisöllistä osaamisen jakamista.

    Tänään juuri suunnittelimme seuraava toteutusta Sipoonjoen yläkoululla, tuli hienoja ideoita!
    Olemme vielä alussa ja yhdistelemme voimavarojamme mutta tällainen koulutusmalli on todella innostava, ainakin minulle!

    Seuraavissa vähän lisää:

    http://innostavaa.blogspot.fi
    http://innostavaa2.blogspot.fi


    VastaaPoista