Olen viime viikolla tutustumassa Helsingin Yhteiskouluun,
kiitos Sampo Lokille mahdollisuudesta vierailuun. Sampolta jäi erityisesti mieleen
ajatus siitä, miksi suomalainen koulu pärjää hyvin vertailussa. Sampolla oli
esittää kaksi hyvää pointtia
1.
Opettajien ammattitaitoon luotetaan. Luottoa
löytyy ainakin toistaiseksi niin rehtorilta, päättäjiltä, huoltajilta ja
oppilailta. Ammattitaitoa ei kyseenalaisteta eikä verrata mittareilla. Se antaa
opettajille mahdollisuuden luovasti toteuttaa ja kehittää opetusta. Näin ei
asiat ole läheskään muulla. Huolestuttavaa on kuitenkin nykyinen kehitys,
esimerkiksi kolmiportainen tuki, joka vaatii jatkuvaa kirjaamista. Laki
velvoittaa kirjaamaan, ja yksi perustelu on, että voidaan tarvittaessa näyttää
tilastoa, että tukea on annettu. Miksei vain luoteta opettajiin?
2.
Opettajat tuntevat oppilaat. Suomessa opettajat
yleisesti opettavat samoja oppilaita vähintään 2 vuotta. Tänä aikana tuntemus
oppilaan osaamisesta kehittyy tasolle, jolloin välttämättä edes kokeita ei
arvioinnin kannalta olisi pakko järjestää. Enkä tässä ole kokeita poistamassa,
sillä kokeille on muitakin syitä (esim. se on oppimistilanne itsessään). Oppilaan
tuntemus myös helpottaa huomattavasti eriyttämistä. Opettaja tuntee ennestään
oppilaan vaikeudet. Monissa maissa opettajia ”kierrätetään”, jolloin oppilaan
tunteminen jää pinnalliseksi.
Lisäsin tähän vielä yhden, ei niin pedagogisen, kohdan.
Ilmainen kouluruoka nimittäin on varmasti myös yksi oppimisen edistäjä. Sillä
voi olla yllättävänkin suuri merkitys.
Joka tapauksessa nämä oat vahvuuksia, joista ei suomalaisen
opetuksen kannata luopua. Pidetään näistä kiinni myös uudistuksissa. Kiitos vielä Sampolle hyvistä ajatuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti